torstai 25. kesäkuuta 2015

No niinhän siinä kävi..

Kuten  aina, kevät ottaa minut otteeseensa olkoon kylmää tai lämmintä niin pääsen kevään syliin nauttimaan, mullan tuoksusta, ruohon kasvusta, ensimmäisistä kukkasista jnee.. ja silloin unhoittuu kaikki muu ihan kaikki, hyörinä alkaa meinana ulkona.

Tänä vuonna sain kyllä pitää villapöksyt jalassani aika pitkään,  taitaa olla vieläkin  :D
mutta kasvimaa on kasvun alulla ja tuuli tuiverataa minkä kerkiää  on kuitenkin kesä ......

No olen kyllä tehnyt jotain sisälläkin tai oikeastaan istuksinut ulkosalla takki päällä.

On tullut kudottua sukkia /huiveja  mutta kun sain toiveita niin mukavahan niitä on toteuttaa.

Nautitaan siitä vihreydestä mikä meillä on vaikka helle pysyisikin poissa  :D



Ja sitten meinasin hävittää kaikki puutyövehkeeni antaa ne pojan verstaaseen mutta en sitten antanutkaan ja sahailin laatikoita kun sain tuollaisia kivoja metallijalkoja, vähän on tämäkin vielä kesken kahvat ja metallikulmat ajattelin laittaa.  Ja sinisen tein ihan omille teepusseilleni :D




Ja kortteja tietty, ysätäväni lapsenlapselle joka tutkii avaruutta tein kortin.






torstai 29. tammikuuta 2015

Talvitouhuja.

No niin eivät tipuset säikkyneet sitten yhtään tuota pöllömuoria, popsivat tyhjäksi minun hienot kookosrasva kakkuseni hetkessä.



On täällä sukkia ja korttejakin tehty, eikä makoiltu pelkästään sohvalla, vaikk myönnän sekin on tullut päiväohjelmaan.
Mutta muuten mukava talvi vaikka lenkille ei oiken pääsekkään kun on liukasta jäistä ja tuulista, mutta jumpataan aivoja lukemalla ja näpertämällä, eikös sekin ole jumppaa :D 





torstai 11. joulukuuta 2014

Kokeiluja kokeiluja...

Minä päätin kokeilla syövätkö pikku linnut kun tarjoan niille ruokaa Pöllömuorin välityksellä :D
Jos ne eivät  huoli tuosta ruokaa niin sitten pöllömuori sopiikin pelotteeksi marjapuskiin ensi kesänä.
Pöllömuorin masu aukkoon laitan talia roikkumaan.

Minä taidan olla nyt vähän ilkeä lintu paroille, mutta en tykkää marjapuska verkoista enkä siitäkään että popsivat minun marjani, joten kokeillaan sitten tällaista konstia.




tiistai 28. lokakuuta 2014

Joulutouhuja ja vesisadetta.

Täällä sataa sataa ropisee ja minä teen valojuttuja pimeneviin iltoihini :D 
Valoa tänne on saatava, kyllä talven kestää ja syksy on ihanakin mutta nämä pimeät jaksot joskus ovat kurjia, vaikka en annakkaan sen masentaa touhua riittää aina ja siitä saan nauttia niin kauan kuin sormet taipuilee.

Nyt olenkin kutonut paperilangasta j hapsulangasta valoja ystävieni ja omiinkin ikknoihin, näitä teikin muutama vuosi sitten aika monta ja ajatus hiipui mutta niinkuin aina se tulee ja menee ja tulee ja menee.. aina uudestaan. 
Näitä vielä hiukkasen koristelen hopeahelmillä  ja eneklinsiivillä ja valmista on jotain kerrankin ajoissa :D
Nyt menen nauttimaan Muumimaman Voimateetä sain sitä kortin mukana tänään ja se oli juuri sitä mitä kaipasin, kiitos ystäväni. :D 


 

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Touhuja touhuja,

Ihanat pimeät syysillat, taidampa ollakkin syysihminen ja koti-ihminen kaikki käsillä tekeminen kiihekeän kesän jälkeen rauhoittaa niin kumasti  ja tuudittaa talven syliin.
No myönnän, joskus että joulukorttien teko  alkaa aika aikaisin mutta ketäs se haittaa :D

Nyt olenkin puuhaillut nettisivujen parissa, naisporukka jonka joukossa minäkin pyörin ja yhdessä tehdään kaikenmoisia käsitöitä päätti että laitetaan nettisut pystyyn, kaikilla meillä on kavereita joita on kertynty ympärimaapallo ja suurin osa tietty täältä koti Suomesta jotka ovat ostaneet meidän käsitöitämme lahjoiksi ja itselleen iloksi mutta se valinnan ja näkemisen vaikeus on ollut esteenä, kun ei asuta samalla paikkakunnalla , nyt se asia poistuu, nyt osa on jo kuvattuna ja lisää tekemisiä tulee ja kuvia niiden myötä. 
                       
                               KÄSITYÖKAAPPI



Joulukortit on melkein  tehtynä nyt suunnitellaan ystävättären tytön Hääkortteja.



 



perjantai 19. syyskuuta 2014

Ihanat vanhat kuvat.

Tuota sukusselvitystä tehdessäni harmittelin monesti kun ei ole säilynyt kuvia, mutta nyt kuitenkin sainkin lahjaksi yhden arvoihanuuden  ♥ 

Kuvassa on minun Äitini Äidin Äiti ja miehensä istumassa  Anna ja Pekka Manninen ja heidän lapsiaan, minun ihanan mummini sisarukset. ♥
                        


lauantai 19. heinäkuuta 2014

Ompa aika vierähtänyt.

Kesä on jo pitkällä mutta minun aikani vierähti sukuselvitystä tehden.
Olen vieraillut Luovutetun Karjalan puolen kirjoissa Muolaassa, olen vieraillut Raumalla   Nihtiössä , Kiteellä, ja todennut että sukua on ja paljon.

Toisaalta kivaa tietää keneltä on perinyt omat ominaisuutensa :D loppujen lopuksi löytyy tietoja aika kivasti.
On oman tiensä kulkijoita ja paikallaan pysyjiä, ja hauskoja kommentteja
kirkon kirjoissa, kaikesta ne papit saivatkin laittaa merkintöjään, esim.. Meni naimisiin "löyhäperäisen naisen kanssa" nimitys johtui siitä että olivat ottaneet varaslähdön lasten tekoon.

Geniin olen luonut sukupuunkin tässä linkki jospa joku muukin innostuu.
                      GENI  


No olenhan tehnyt muutakin, sukkia kortteja,jne..

Ystävä pariskunta on lähdössä pitkäksi aikaa toiselle puolen maapalloa, ja heille tein kortin ja matkalaukun jonne laitamme pikkuisen yllärin matkaa piristämään.
Kortissa kotimaan muistoja, katsottavaksi kun maisemat ovat tyystin erilaiset.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Niin ihana kevät aika.

Aika aikaisessa taidetaan olla kevään tulon suhteen, ei haittaa yhtään ulos vain lapion varteen.
Oen minä tehnyt täällä sisälläkin jotain, tai oikeastaan istuksinut tuossa ulkotuolilla auringossa puikkojeni kera, korti siitä kurjia niitä kun voi tehdä vain sisällä.

Kierrätyskeskuksessa on meillä osasto "ota ole hyvä" ja sitä käytimme hyksi kun siellä keikkuin lamppu josta puuttui muutama prisma, no lopuista sitten putsauksen jälkeen tulikin kivoja enkeleitä kevät ikkunaan vilkuttamaan valopisteitään huoneeseen.

Nyt on jämlankalttikkoni aikas tyhjä, mahtuu uusia lankoja tilalle.


 Muppet nukkejakin on tullut tehtyä, kun ystäväpariskunta tarvitsee niitä Espanjassa ja he pyysivät, kaiketi menevät katuteatteriin esiintymään.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Jämäsukkia ja muutakin.

Iso laatikollinen jäännöslankoja  tukkii kaappitilaani ja siitäpä sitten tuumailin että kutoilen ne pois, mutta kun sain yhdet valmiiksi niin huomasin että laatikko oli melekin yhtä täynnä edelleen, joten kädet käyvät edelleen puikot kilkkaa ja nautitaan auringosta samalla, nyt on voinut istuksia jo pihalla parina päivänä, tosin takatalvea ennustetaan katsotaan nyt millainen siitä tulee.


Muutama korttikin on tullut tehtyä.
Tämän ensimmäisen kortin löysin mummini aarteista aivan ihana kortti,






maanantai 10. helmikuuta 2014

Ystävälle menossa

Niiinnn..... ystävänpäivä lähestyy se virallinen sellainen, onneksi ei ole mitenkään kiellettyä nauttia ystävistään muulloinkin  ☼ ♫ ♪ ☼

Ja ystävät sanoivat tarvitsevansa sellaisia WC-n vararullavahteja ja sitten vain niitä tekemään.

Hiirineidin helman alla piileskelee  vararulla.

Rouva rotan mekko kätkee salaisuuden, " jos siis hätä on sulla, kun puuttuu rulla, niin helman alla rotalla on vararulla"  ♫ ♪ ♫ ♫ ♪ 


MISSTÄ olet!

Blogiarkisto

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...