lauantai 16. huhtikuuta 2011

Ulkona ja sisällä.

Ihana aurinko lalal lei......:)
Päivä hurahti pihalla katselemassa pupujen tuhoja, ja myyrien työtä, ja risujen keräilyä joista sitten taas väkerrän kukka tuet kesäksi.
Puput syö minun omenpuitani joka vuosi jonkun verran,  kr,,,,, jonain kauniina päivänä minä syön pupun paistia  :)) no en kuiteskaan on ne niin mokomat söpöjö kuitenkin.

Pääsinhän toki sisällekkin ja ruokahuollon jälkeen pääsin omaan "piken verstaaseeni" jossa  askartelin kortin ystävälleni jolla on merkkipäivä koht sillään.

Kortin ruostutukset ovat siis kartonkia, jotka käsittelin Ilona Decossa myytävällä antikkimaalilla, ja pintaan sipaisin vähän embossaus  jauhetta ruskeaa, ja näin sain korttiin amppelin ruukun ja ketjut ja kannattimen, ja olen ruosteen lumoissa oikein tosissani :)))


Myös eräs mieheni  sukulainen kuoli, ja siksi jouduin tekemään myös surukortin.


Korttin teksti sisältä.


Kyllä minua joskus ottaa päähän omat "kirotusvireeni" oikein kunnolla, mutta silloin luen aina tämän kauna sitten löytämäni jutun jolla itseäni  lohdutan.

Luit okein. Tämä ostikko on krijoitettu täyisin väirin. Siitä hualimatta psystyt lukeemaan sen helpsti. Cmabridgen yliopston tukimuksen mukan ei ole väiliä, misä järjestksessä sanan krijaimet ovat. Ainastaan ensninmmäinen ja vimmnen krijain tulee olla oijkeilla piakoilla. Lopt vioivat olla mssä jerjestyksessä thahansa, ja imhinen voi silti lukea tkstin ogmeltitta. Aiovot eiävät luje jokasita kirjaitna eriskeen vaan sajan kokoinainsena.
"Olin yllnättynyt, kuika helpnoa lukemninen on. Tiesnin, etä aivnot voivat muodstaa jäkreä täydstä sekaskoskusta, mutta en olisni pystytynyt avistamaan, että se olisi nion skleää ja suoriviivoivasta", hämmäseteli neuropsskologian tutkija Roz McCarty Camabridgen ylipoistosta The Guardian- samonaledhelle

6 kommenttia:

Irene kirjoitti...

Ulkona oli upea ilma meilläkin ja tuhoja tutkin minäkin tippa silmässä. Myyrien ja jänisten lisäksi meillä oli tuo valtava kaivinkone tuhonnut nurmikot ja se homma jatkuu edelleen.
Ihanaa, että pääsit taas rakentelemaan kauniita kortteja. Se on sinun tapasi käyttää tuota luovuuden kukkaa.

Aili-mummo kirjoitti...

Oikein hienoja kortteja olet nytkin tehnyt:))

Ihan totta sanoit, aivot ovat ihmeelliset, ne osaavat panna kirjaimet oikeaan järjestykseen olipa ne kirjoitettu miten tahansa;/

Oikein hyvää Palmusunnuntaita sinulle, Vaarinkukka<3

mummeli kirjoitti...

Voi kuinka kauniit kortit, tuo surukortti erittäin kaunis ja juhlava, On taito tehdä käsillä kaikkea kaunista.

Anitta kirjoitti...

Kauniit kortit. Aivan upea on tuo kukkakori, ihana. 8)

aikatherine kirjoitti...

Rakas ystävä pelastit minut kaikista virkeistäni.. jees.. olen näkövammainen, taittovika, kaihi vielä liian vähän ei leikata. värisokea ja liian nopea, toinen sana sähläri.. aina haukuttu kun kirkoitiusvirkeitä on niin kamalasti.
nyt pyytäisinkin luvan kopioida tämä kirkoituisvirjeiren juttu mun sivulle, kun se olis täydelliben siihen uuteen tunnustus jutuun, kun sekin pitäisi tehdä. ja löytää 8 ihan totta niin monta uutta ihanaa, blogia.

taidan laitasa silmät kii ja tökätä niiku fasebuukis.. luin nyt oikolukijalla tämän päivän tekstini, kun se on oman kirjoittaja piirini töitä, en uskaltanut isoja mokia jättää. Vedin ryhmää 10 vuotta.. nyt en enää oikein jaksa.. mutta mukana tietty ja nyt meil on oikee kirjailija opena. Paitsi et Mä olin parempi.. (naurua)eihän kirjailijan titteli ole mikään open kyky vetää ryhmää, vaan luova hulluus. se on..
Kehitin aina uusia ideoita, saatoin mennnä tunnille, kassi täynnä luonnosta kerättyä roinaa, tai lehdestä leikeltyjä kuvia. revi tästä.. voi että ne ihmiset oli ihania, kun he alkoi luottamaan itseensä. mitään muuta ei tarvinnut, kuin poistaa se ulkopuolisten arvostelu. kun sä teet noita kortteja niin niistä näkee että teet niitä just samalla luovalla hulluudella taynnä intoa kokeilua ja se vaan on kivaa eiks ookki?

khrestel kirjoitti...

Ihan mielettömän upea tuo amppelikortti!

MISSTÄ olet!

Blogiarkisto

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...